Liikunta

Aikuisten kokemuksia lähiliikuntapaikoista

Lähiliikuntapaikat ovat erinomainen mahdollisuus fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Kirjoitin Anna-Katriina Salmikankaan kanssa graduaineistoni pohjalta artikkelin lähiliikuntapaikoista aikuisten näkökulmasta.

JOHDANTO

Suomalaisten fyysinen inaktiivisuus ja sen seuraukset ovat huolestuttaneet jo kauan. Fyysisen inaktiivisuuden aiheuttama kustannus on Suomessa lähes kaksi miljardia euroa terveydenhuollon vuotuisista kustannuksista (Valtion liikuntaneuvosto 2014), ja 15–64-vuotiaista suomalaisista jopa 87 prosenttia ei täytä terveysliikuntasuosituksia (Helldán ym. 2014, 174). Liikuntapaikkojen läheisyydessä asuvat liikkuvat muualla asuvia todennäköisemmin terveysliikuntasuositusten mukaisesti (Eriksson ym. 2012). Lisäksi mitä monipuolisempia liikuntamahdollisuuksia ihmisellä on ympärillään, sitä useammin hän liikkuu (Hoekman ym. 2016). Helposti saavutettavia ja vapaasti käytettävissä olevia liikuntamahdollisuuksia on pyritty kehittämään viime vuosina niin Suomessa kuin muuallakin (Borgers ym. 2015). Suomi on esimerkiksi ollut mukana eurooppalaisessa IMPALA-hankkeessa (Improving infrastructures for leisure-time physical activity in the local arena), jonka kautta ihmisten vapaa-ajan ympäristöjen liikuntamahdollisuuksia on pyritty edistämään (Impala 2017).

Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen on yksi ratkaisu väestön liikkumisen lisäämiseksi. Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2011 -asiakirjassa lähiliikuntapaikka määritellään seuraavasti: ”Lähiliikuntapaikalla tarkoitetaan päivittäiseen liikuntaan tarkoitettua, vapaassa ja maksuttomassa käytössä olevaa liikuntapaikkaa, joka sijaitsee asuinalueella käyttäjiensä helposti ja turvallisesti saavutettavassa paikassa. Lähiliikuntapaikan fyysinen toteutus lähtee paikallisista tarpeista ja lähtökohdista, mutta keskeisinä tavoitteina korostuvat aina myös paikan liikunnallinen monikäyttöisyys, ympärivuotisuus sekä viihtyisyys.” (Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2011, 30.)  Lähiliikuntapaikan määritelmä on sekä sen sijainnin ja saavutettavuuden että sen sisältämien palveluiden osalta hyvin väljä, mikä mahdollistaa erilaiset lähiliikuntapaikkojen toteutusmallit. Toisaalta määritelmän väljyys luo haasteita lähiliikuntapaikkojen tutkimukseen ja kehitystyöhön. Esimerkiksi lähiliikuntapaikkojen määrän validi arviointi on mahdotonta, kun joissain kunnissa lähiliikuntapaikoiksi lasketaan kaikki pääsääntöisesti vapaasti käytettävät ja jollain mittarilla ihmisiä lähellä sijaitsevat liikuntapaikat, ja joissakin kunnissa lähiliikuntapaikan määritelmää on tarkennettu. (Norra ym. 2015, 16–17.)

Lähiliikuntapaikat toteuttavat parhaimmillaan hyvin valtion liikuntapolitiikan keskeisiä tavoitteita, joita ovat väestön hyvinvoinnin, terveyden ja fyysisen toimintakyvyn sekä eri väestöryhmien yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien edistäminen. Lähiliikuntapaikkarakentaminen onkin nostettu valtion liikuntapaikkarakentamisen painopistealueeksi, ja siihen on ollut mahdollista saada korotettua valtionavustusta. (Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2014, 65, 68.). Vuosina 2001–2014 valtio on tukenut lähiliikuntapaikkarakentamista nykyrahassa mitattuna noin 30 miljoonalla eurolla, ja lisäksi lähiliikuntapaikkoja on toteutettu myös ilman valtionavustusta (Norra ym. 2015, 24, 27). Lähiliikuntapaikkarakentamisen suosion myötä sitä voidaan kutsua yhdeksi 2000-luvun liikuntapaikkarakentamisen päätrendeistä Suomessa. (Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2014, 8.)

Lähiliikuntaolosuhteiden kehittämiseen kohdistettujen suurien resurssien vuoksi on tärkeää tutkia, kuinka hyvin lähiliikuntapaikat toimivat suomalaisten liikkumisympäristöinä. Moni lähiliikuntapaikka sijaitsee koulun yhteydessä, ja lähiliikuntapaikkojen tutkimuksessa kohderyhmäksi valitaan usein lapset ja nuoret (ks. esim. Norra ym. 2015, 45; Orjala 2005). Aikuisväestön ja lähiliikuntapaikkojen välisiä yhteyksiä on tutkittu niukemmin. Suomessa aihetta on käsitelty osana laajempia kokonaisuuksia esimerkiksi Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimuksessa (2007), jossa selvitettiin lasten ja heidän vanhempiensa lähiliikuntapaikkojen käyttöä. Tutkimuksen mukaan lähiliikuntapaikkojen kehityksessä tulee huomioida paremmin myös aikuiskäyttäjät (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 57). Myös Herttoniemen lähiliikuntapaikkojen käyttöselvityksessä (2014) kartoitettiin koululaisten ja sidosryhmien lisäksi aikuisten lähiliikuntapaikkojen käyttöä ja mielipiteitä. Selvityksessä neljä viidestä aikuisvastaajasta arvioi alueidensa lähiliikuntapaikan vähintään hyvälle tasolle. Lisäksi selvityksessä todetaan lähiliikuntapaikkojen käyttöön liittyvän valtakunnallisen ja ajantasaisen tutkimustiedon puutteellisuus. (Norra & Ehrlen 2014, 33, 39.)

Lähiliikuntapaikkoihin rinnastettavia liikuntapaikkoja on tutkittu myös kansainvälisesti. Australiassa tutkittiin ulkokuntoilulaitteiden asennuksen vaikutusta julkisen puiston käyttöön. 71 prosenttia vastaajista kertoi vierailevansa puistossa aiempaa useammin ulkokuntoilulaitteiden asentamisen jälkeen, ja 58 prosenttia vastaajista käytti laitteita vähintään kerran viikossa. (Furber ym. 2014.) Toisessa australialaistutkimuksessa tutkittiin ulkokuntolaitteiden asennuksen vaikutusta julkisen puiston käyttäjien fyysiseen aktiivisuuteen. Ulkokuntosalialueella puiston käyttäjien fyysinen aktiivisuus kasvoi laitteiden asennuksen jälkeen, ja fyysisen aktiivisuuden kasvu oli nähtävissä myös 12 kuukauden ajanjakson kuluttua. Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin ulkokuntoilualueen käyttäjiltä mielipiteitä laitteista. Yleisimmät ulkokuntolaitteiden käytön syyt olivat kunnon kohentaminen (36 %) sekä voiman tai lihasmassan hankinta (26 %). Yleisimmät käyttämättömyyden syyt olivat tietämättömyys ulkokuntosalialueesta (17 %) sekä yleinen kiinnostuksen puute laitteiden käyttöön (15 %). (Cranney ym. 2015.) Amerikkalaisessa tutkimuksessa ulkokuntoilualueen rakentaminen nosti 12 julkisen puiston käyttöastetta, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä kontrollipuistoihin verrattuna. (Cohen ym. 2012). Taiwanilaisen tutkimuksen mukaan 50–97-vuotiaiden ulkokuntoilulaitteiden käyttäjien tärkein laitteiden käytön syy oli harjoittelu ja terveyden parantaminen. Suurin osa tutkittavista koki alueen sosiaaliseksi ympäristöksi, vaikka käytti laitteita yksin. Alueiden kunnossapito nousi tutkimuksessa tärkeäksi kehityskohteeksi. Myös laitteiden oikeaoppinen käyttö aiheutti epävarmuutta. (Chow 2013.)

Tutkimuksessa kartoitettiin kahden Jyväskylässä sijaitsevien lähiliikuntapaikkojen läheisyydessä asuvien yli 15-vuotiaiden henkilöiden lähiliikuntapaikkojen käyttöä sekä millaisia lähiliikuntapaikan ominaisuuksia vastaajat pitivät tärkeinä. Tarkemmat tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1. Keitä lähiliikuntapaikkojen aikuiskäyttäjät ovat? 2. Mitä lähiliikuntapaikan aikuiskäyttäjät tekevät lähiliikuntapaikalla? 3. Mitkä tekijät edistävät tai estävät lähiliikuntapaikan käyttämistä? 4. Kuinka tyytyväisiä vastaajat ovat alueensa lähiliikuntapaikkaan? Lisäksi kartoitettiin millaisia lähiliikuntapaikan ja sen ympäristön ominaisuuksia aikuisväestö arvioi yleisesti tarpeellisiksi ja motivoiviksi heidän oman liikkumisensa kannalta. Aikuisväestöä tarkasteltiin kokonaisuuden lisäksi iän, liikunta-aktiivisuuden ja sukupuolen mukaan ryhmiteltynä. Aineisto kerättiin kahden tietyn lähiliikuntapaikan läheisyydestä, mutta tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää yleisesti lähiliikuntapaikkojen kehitystyössä missä tahansa Suomessa. Tutkimus perustuu vuonna 2015 valmistuneeseen liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielmaan.

TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT

Tutkimusalue, kyselylomake ja aineiston keruu

Tutkimusalueeksi valittiin Jyväskylän Kangaslammen ja Keljonkankaan kaupunginosat, joissa molemmissa sijaitsee laaja ja monipuolinen, mutta toisiinsa nähden erilainen lähiliikuntapaikka. Molemmilla lähiliikuntapaikoilla on erilaisia aikuisväestölle suunnattuja ulkokuntoilulaitteita. Keljonkankaan lähiliikuntapaikalla on myös erityisesti iäkkäille käyttäjille suunnattuja laitteita. Molemmilta lähiliikuntapaikoilta löytyy pallopelimahdollisuuksia ja frisbeegolf-mahdollisuus. Kangaslammen lähiliikuntapaikalla lasten leikkitelineet ovat lähiliikuntapaikan suorassa yhteydessä, ja Keljonkankaalla lähiliikuntapaikan vieressä sijaitsevien koulun ja päiväkodin pihoissa. Kangaslammen lähiliikuntapaikalta löytyy myös esimerkiksi erillinen parkour-alue. Tutkimuksen havaintoyksikkö on Kangaslammen tai Keljonkankaan lähiliikuntapaikkaa arvioiva yli 15-vuotias ihminen. Kangaslammella yli 15-vuotiaita on 3 732 ja Keljonkankaalla 3 245 (Jyväskylä 2015a). Tutkielman perusjoukko on kooltaan 6 977 henkilöä.

Tutkimuksen toteutustavaksi valittiin kyselytutkimus. Aineiston keruu toteutettiin sähköisesti Mr.Interview-ohjelmalla. Kyselylomakkeeseen luotiin seitsemän pääsisältöaluetta, joihin kerättiin tietoa 113 kysymyksen avulla (vastaajan taustamuuttujat, liikunnan harrastaminen, lähiliikuntapaikan käyttö, lähiliikuntapaikan ominaisuudet, lähiliikuntapaikan aikuisille suunnatut laitteet, lähiliikuntapaikan markkinointi sekä lähiliikuntapaikan kehittäminen). Kyselylomake testattiin ennen sen julkaisua seitsemällä eri-ikäisellä aikuisvastaajalla.

Kyselylomakkeessa oli sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Kysymysten muodostamisessa käytettiin mahdollisuuksien mukaan muissa tutkimuksissa käytettyjä kysymyksiä, mikä mahdollisti vertailun aiempaan tutkimustietoon. Esimerkiksi lähiliikuntapaikalla tai muualla liikkumisen useutta kysyttiin kansallisessa liikuntatutkimuksessa käytetyn mittarin avulla (Husu ym. 2011, 80). Vastaajan mielipiteisiin liittyvissä kysymyksissä käytettiin neliportaista likert-asteikkoa (esim. erittäin huono-huono-hyvä-erittäin hyvä), johon oli lisätty mittarin ulkopuolinen ”en osaa sanoa” -vaihtoehto. Kyselylomakkeen esitestauksessa likert-asteikko oli viisiportainen keskimmäisen vastausvaihtoehdon ollessa neutraali. ”En osaa sanoa” ja ”ei samaa eikä eri mieltä”-vastausvaihtoehtojen mennessä testivaiheen vastaajilla usein sekaisin päädyttiin käyttämään edellä mainittua neliportaista likert-asteikkoa. En osaa sanoa -vastausvaihtoehto mittaa eri asiaa kuin muu mittari, joten se rajattiin pois aineistosta analysointivaiheessa (ks. Vehkalahti 2008, 36).

Vastaajia rekrytoitiin kahdeksan eri aineistonkeruumenetelmän avulla 9.2.2015–31.3.2015 välisenä aikana. Keljonkankaan ja Kangaslammen kotitalouksiin jaettiin saatekirje (3 132 kpl), jossa pyydettiin vastaamaan kyselyyn. Saatekirjettä jaettiin myös henkilökohtaisesti molemmilla lähiliikuntapaikoilla. Lisäksi kyselystä tiedotettiin painetussa ja sosiaalisessa mediassa, paikallisradiossa sekä julkisiin tiloihin jaettujen julisteiden avulla. Myös tutkimusalueilla toimivat yhdistykset ja alueiden hyväksi toimivat asukkaat jakoivat tietoa tutkimuksesta. Tutkimuksen otantatavaksi muodostui satunnaisen ja ei-satunnaisen otannan yhdistelmä. Lisäksi käytettiin lumipallo-otantaa, jossa vastaajia kehotettiin myös jakamaan itse tietoa kyselystä eteenpäin relevanteille vastaajille (ks. Metsämuuronen 2006, 53). Aineistonkeruumenetelmä mahdollisti tutkimusalueella asuvien tehokkaan saavuttamisen. Toisaalta se teki vastausprosentin määrittämisen mahdottomaksi, koska ei voitu olla varmoja kuinka moni kohdejoukkoon kuuluva on lopulta ollut tietoinen tutkimuksesta. Koska tutkimuksen otantamenetelmä oli osittain harkinnanvaraiseen näytteeseen perustuvaa (ks. Heikkilä 2014, 34, 38), ei sen tulosten voida olettaa edustavan kaikkia Keljonkankaan ja Kangaslammen asukkaita. Laajan aineiston avulla oli kuitenkin mahdollista saada esiin oleellisia suuntaviivoja lähiliikuntapaikkojen käytöstä ja niiden ominaisuuksista aikuisten näkökulmasta.

Aineiston analysointi

Tutkielman aineisto analysoitiin IBM® SPSS® Statistics Version 20 -tilasto-ohjelmalla. Vastaajien sähköisesti täyttämät lomakkeet tallentuivat automaattisesti 409 muuttujan havaintomatriisiin. Aineistosta tarkastettiin ennen sen analysointia silmämääräisen tarkastelun lisäksi muuttujien määrittelyn vastaavuus kyselylomakkeen kysymyksiin (ks. Heikkilä 2014, 127). Muuttujien tallentuneet arvot tarkastettiin myös maksimi-, ja minimiarvoja, keskiarvoja ja keskihajontaa tarkastelemalla (Heikkilä 2014, 128; Vehkalahti 2008, 54). Tarkastuksessa selvisi, että yhden kysymyksen vastaukset eivät olleet tallentuneet matriisiin ja tämä kysymys täytyi näin jättää pois tutkimuksesta. Aineiston keruun aikana kyselylomake oli avattu 716 kertaa, ja vastaaminen oli aloitettu 611 kertaa. 134 vastaajaa oli kuitenkin keskeyttänyt vastaamisen ennen viimeisiä kysymyksiä. On mahdollista, että sama vastaaja on keskeyttämisen jälkeen täyttänyt kyselyn myöhemmin uudestaan. Kaksinkertaisten vastausten riskin poistamiseksi kaikki vajaaksi jääneet vastaukset rajattiin pois tutkimuksen aineistosta, jolloin loppuun asti vastattuja lomakkeita jäi jäljelle 477. Ennen analyysien suorittamista aineisto esikäsiteltiin tilastollista käsittelyä kestävään muotoon.

Nominaaliasteikollisten muuttujien välisiä yhteyksiä tutkittiin ristiintaulukoinnin avulla khiin neliö (x²) -testiä käyttäen (Heikkilä 2014, 200; Metsämuuronen 2006, 347). Keskiarvotesteinä käytettiin ensisijaisesti varianssianalyysiä ja t-testiä (ks. Heikkilä 2014, 209–201, 215–217). Jos t-testin tai varianssianalyysin edellytykset eivät täyttyneet, käytettiin t-testin sijaan Mann-Whitneyn U-testiä tai varianssianalyysin sijaan Kruskall-Wallisin testiä (Heikkilä 2014, 217). Tilastollisena merkitsevyystasona kaikissa tutkimuksessa toteutetuissa tilastollisissa testeissä käytettiin arvoa p<0.05. Tutkimusraportin tulososassa raportoidaan vain merkittävimmät tilastolliset erot eri taustamuuttujien välillä.

TULOKSET

Vastaajien taustatiedot

Kyselyyn vastasi yhteensä 477 vastaajaa, joista naisia oli 328 (68,8 % vastaajista) ja miehiä 149 (31,2 %). Keljonkankaan lähiliikuntapaikkaa arvioi 264 vastaajaa (55,3 %), ja Kangaslammen lähiliikuntapaikkaa 213 vastaajaa (44,7 %). Iältään vastaajat olivat 16–85-vuotiaita. Vastaajat ryhmiteltiin kolmeen ikäluokkaan tilastollisia testejä varten. Alle 35-vuotiaita oli 108 (22,6 %), 35–55-vuotiaita 220 (46,1 %) ja yli 55-vuotiaita 149 (31,2 %). Vastaajista 349 (75,5 %) asui alle 1,5 km etäisyydellä lähiliikuntapaikasta. Vastaajista 267 (56,0 %) liikkui yli kolme kertaa viikossa. 2-3 kertaa viikossa liikkui 168 (35,2 %), ja tätä harvemmin 41 vastaajaa (8,6 %). Vastaajien liikunta-aktiivisuus luokiteltiin iän tavoin kolmeen luokkaan. Satunnaisia liikkujia (liikuntaa kaksi kertaa viikossa tai harvemmin) oli 110 (23,1 %), säännöllisiä liikkujia (liikuntaa 3–4 kertaa viikossa) oli 205 (43,0 %) ja intohimoisia liikkujia (liikuntaa viisi kertaa viikossa tai useammin) 162 (34,0 %). Vastaajien koulutustaso, ammattiryhmä, ansiotaso ja harrastustausta vaihteli.

Lähiliikuntapaikkojen käyttö

Yli puolet (66,9 %) vastaajista käytti arvioimaansa lähiliikuntapaikkaa joko säännöllisesti tai satunnaisesti (taulukko 1). Viikoittain lähiliikuntapaikkaa käytti 191 vastaajaa (40,0 %). Keljonkankaan ja Kangaslammen vastaajien välillä ei ollut tilastollista eroa lähiliikuntapaikan käytön suhteen. Kaikkia vastaajia tarkasteltaessa yli 2 500 euroa kuukaudessa ansaitsevat käyttivät lähiliikuntapaikkaa alle 1 500 euroa kuukaudessa ansaitsevia useammin (p=0.003). Alle kilometrin päässä lähiliikuntapaikasta asuvat käyttivät sitä kauempana asuvia useammin sekä Keljonkankaalla (p=0.001) että Kangaslammella (p=0.02). Lähes kaksi kolmasosaa sekä Keljonkankaan (59,4 %) että Kangaslammen (60,5 %) lähiliikuntapaikan käyttäjistä liikkui lähiliikuntapaikalla viikoittain, ja noin neljännes kuukausittain (Keljonkangas 26,9 % ja Kangaslampi 25,0 %). Useimmin lähiliikuntapaikkaa käytettiin yksin sekä Keljonkankaalla (68,6 %) että Kangaslammella (60,4 %). Myös puolison (Keljonkangas 51,4 %; Kangaslampi 42,4 %) tai lasten (Keljonkangas 46,9; Kangaslampi 46,5 %) kanssa liikuttiin usein molemmilla lähiliikuntapaikoilla.

TAULUKKO 1. Lähiliikuntapaikan käytön yhteys eri taustamuuttujiin.

      

Suosituimmat harrasteet molemmilla lähiliikuntapaikoilla olivat lenkkeily ja ulkoilu (taulukko 2). Noin puolet Keljonkankaan lähiliikuntapaikan käyttäjistä käytti alueen lihaskuntolaitteita, kun Kangaslammella laitteiden käyttäjiä oli vain noin kolmannes (p=0.001). Keljonkankaalla harrastettiin enemmän frisbeegolfia (p=0.000), ja Kangaslammella käytettiin enemmän leikkitelineitä (p=0.001). Keljonkankaalla naiset (n=111, 55,9 %) olivat käyttäneet laitteita miehiä (n=64, 39,1 %) useammin (p=0.032), ja miehet (n=64, 32,8 %) harrastaneet naisia useammin frisbeegolfia (n=111, 18,0 %) (p=0.026). Lisäksi molemmilla lähiliikuntapaikoilla yli 55-vuotiaat olivat käyttäneet lihaskuntolaitteita ja pelikenttää muita ikäluokkia vähemmän. (Lihaskuntolaitteet; Keljonkangas: Alle 35-vuotiaat n=36, 58,3 %; 35–55-vuotiaat n=98, 60,2 %; yli 55-vuotiaat n=41, 17,1 % [p<0.001] ja Kangaslampi: Alle 35-vuotiaat n=23, 47,8 %; 35–55-vuotiaat n=61, 39,3 %; yli 55-vuotiaat n=60, 15,0 % [p=0.002])(Pelikenttä; Keljonkangas: Alle 35-vuotiaat n=36, 33,3 %; 35–55-vuotiaat n=98, 32,7 %, yli 55-vuotiaat n=41, 4,9 % [p=0.002] ja Kangaslampi: Alle 35-vuotiaat n=23, 26.1 %; 35–55-vuotiaat n=61, 26,2 %; yli 55-vuotiaat n=60, 5,0 % [p=0.004]).

TAULUKKO 2. Lähiliikuntapaikan käyttäjien toiminta lähiliikuntapaikalla.

Sekä Keljonkankaalla että Kangaslammella tärkein lähiliikuntapaikan käytön syy oli lähiliikuntapaikan sijainti lähellä kotia (taulukko 3). Lähes yhtä tärkeinä käytön syinä vastaajat pitivät lähiliikuntapaikan rajattomia aukioloaikoja, ilmaista käyttöä sekä mahdollisuutta liikkua ulkona. Lähiliikuntapaikan toiminnallisuuteen liittyvät tekijät eivät osoittautuneet yhtä tärkeiksi käytön syiksi. Molempien lähiliikuntapaikkojen käyttämättömyyden syistä tärkeimmiksi nousivat liikunnan harrastaminen muualla, lähiliikuntapaikan soveltumattomuus vastaajan harrasteiden suorituspaikaksi, sekä tietämättömyys lähiliikuntapaikan soveltuvuudesta myös aikuisten liikuntapaikaksi. Käyttämättömyyden syitä ei tarkasteltu vastaajan taustamuuttujien perusteella, koska eri ryhmien vastausmäärät jäivät hyvin pieniksi.

TAULUKKO 3. Lähiliikuntapaikkojen käytön ja käyttämättömyyden tärkeimmät syyt.

Lähiliikuntapaikkojen ominaisuudet

Lähiliikuntapaikkaa vähintään joskus käyttäneet arvioivat lähiliikuntapaikan ominaisuuksista suurimman osan vähintään hyvälle tasolle (taulukko 4). Esimerkiksi lähiliikuntapaikan sijainnin arvioivat vähintään hyväksi lähes kaikki vastaajat. Keljonkankaalla heikoimmaksi lähiliikuntapaikan ominaisuudeksi arvioitiin pallopelimahdollisuudet ja opasteet. Kangaslammella heikoimman arvion saivat alueen opasteet, kunnossapito ja valaistus. Keljonkankaan vastaajista 72,3 prosenttia (n=188) koki aikuisille suunnatut laitteiden kokonaisuuden soveltuvan omaan harjoitteluunsa. Kangaslammella samoin vastasi 60,2 prosenttia (n=176) (p=0.018).

TAULUKKO 4. Lähiliikuntapaikkojen ominaisuuksien arviointi.

Molempien lähiliikuntapaikkojen arvioitiin sopivan hyvin tai erittäin hyvin lähes kaikille ehdotetuille käyttäjäryhmille (taulukko 5). Poikkeuksen muodostivat liikuntarajoitteisten ja alle kouluikäisten käyttäjäryhmät. Yli puolet Keljonkankaan vastaajista koki, että lähiliikuntapaikka ei sovellu liikuntarajoitteisille, ja viidennes arvioi alueen soveltuvan huonosti kouluikäisille. Myös  Kangaslammen vastaajat arvioivat lähiliikuntapaikan soveltuvan liikuntarajoitteisille selvästi muita ryhmiä huonommin. Lisäksi yli viidennes katsoi lähiliikuntapaikan soveltuvan vähintään huonosti työporukoille, urheiluseuroille ja iäkkäille. Lähiliikuntapaikkoja verratessa Kangaslammen arvioitiin soveltuvan paremmin alle kouluikäisten käyttöön. Liikuntarajoitteisten ja kouluikäisten osalta tilastollisesti merkitsevää eroa ei ilmennyt, ja muille käyttäjäryhmille Keljonkankaan lähiliikuntapaikan arvioitiin soveltuvan paremmin.

TAULUKKO 5. Lähiliikuntapaikkojen soveltuvuus eri käyttäjäryhmien käyttöön.

Oman lähiliikuntapaikan arvioinnin lisäksi vastaajilta kysyttiin mitkä lähiliikuntapaikkojen yleiset ominaisuudet ovat heidän liikkumisensa kannalta tärkeitä (taulukko 6). Tärkeimmäksi lähiliikuntapaikan ominaisuudeksi arvioitiin vapaat aukioloajat, jonka 96 prosenttia vastaajista arvioi joko tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi. Myös kulkuyhteydet koettiin hyvin tärkeäksi. Lisäksi yli puolet vastaajista arvioi leikkitelineet, levähdyspenkit, lihaskuntolaitteet, tienviittaopasteet sekä palloilukentän vähintään tärkeäksi. Tarpeettomimmaksi lähiliikuntapaikan ominaisuudeksi oman liikuntansa kannalta vastaajat arvioivat liikunnanohjauspalvelut. Henkilökohtaisen ohjauksen koki vähintään tärkeäksi vain 25,9 prosenttia vastaajista, ja ohjatut liikuntaryhmät 36,5 prosenttia vastaajista. Myös koiraparkki koettiin vähemmän tärkeäksi, sillä lähes puolet vastaajista ei kokenut sitä lainkaan tärkeäksi lähiliikuntapaikan ominaisuudeksi.

 

Yli 55-vuotiaat vastaajat pitivät levähdyspenkkejä tärkeämpinä kuin 35–55-vuotiaat (p=0.002) sekä ohjattuja liikuntaryhmiä alle 35-vuotiaita tärkeämpinä (p=0.045). Lisäksi yli 55-vuotiaat arvioivat henkilökohtaiset liikunnanohjauspalvelut nuorempia vastaajia tärkeämmiksi (p<0.001). Alle 35-vuotiaat taas pitivät palloilukenttää (p=0.005), frisbeegolf-rataa (p=0.003) ja parkouraluetta (p=0.041) tärkeämpinä kuin yli 55-vuotiaat. Satunnaiset liikkujat arvioivat leikkitelineet (p=0.005) intohimoisia liikkujia tärkeämmiksi, levähdyspenkit sekä säännöllisiä (p<0.001) että intohimoisia (p<0.001) liikkujia tärkeämmiksi, ja ohjatut liikuntaryhmät sekä säännöllisiä (p=0.033) että intohimoisia liikkujia tärkeämmiksi (p=0.010). Naiset pitivät lähes kaikkia lähiliikuntapaikan arvioituja ominaisuuksia tilastollisesti merkitsevästi miehiä tärkeämpinä. Miehet pitivät ainoastaan palloilukenttää, lentopallokenttää ja frisbeegolf-rataa tärkeämpänä kuin naiset, mutta nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.

TAULUKKO 6. Yleisten lähiliikuntapaikan ominaisuuksien tärkeys vastaajan liikkumisen kannalta

Useimmiten lähiliikuntapaikasta oli kuultu ystäviltä sekä erilaisista painetuista ja sähköisistä medioista. Ilmaisjakelulehtien katsottiin olevan paras lähiliikuntapaikkojen markkinointikanava, mutta myös muiden ehdotettujen tiedotuskanavien katsottiin soveltuvan suhteellisen hyvin lähiliikuntapaikasta tiedottamiseen (taulukko 7).

TAULUKKO 7. Eri tiedotuskanavien soveltuvuus lähiliikuntapaikasta tiedottamiseen.

POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää aikuisten lähiliikuntapaikkojen käyttöä ja kartoittaa aikuisille tärkeitä lähiliikuntapaikan ominaisuuksia. Vastaajien määrän ja taustatekijöiden (ikä, koulutus, ammattiryhmä, ansiotaso) laajan kirjon myötä aineisto voidaan olettaa kertovat monipuolisesti aikuisväestön mielipiteistä lähiliikuntapaikkoja kohtaan. Vastaajien liikunta-aktiivisuus kuvaa hyvin 19–65-vuotiaiden suomalaisten keskimääräistä liikunta-aktiivisuutta (Liikuntagallup 2010, 6). Naiset kuitenkin osallistuivat tutkimukseen selvästi miehiä aktiivisemmin ja heidän mielipiteensä painottuu aineistossa. Tämä on huomioitava tuloksia analysoidessa.

Lähiliikuntapaikkojen käyttöaste (67 %) oli hieman korkeampi aiempaan tutkimustietoon verrattuna. Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimuksessa (2007) aikuisten lähiliikuntapaikkojen käyttöaste oli noin 60 prosenttia, ja Herttoniemen lähiliikuntapaikkojen vuoden 2014 käyttöselvityksessä 62 prosenttia. (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 26–27; Norra & Ehrlén 2014, 34). Kyseisissä tutkimuksissa lähiliikuntapaikkaa on käyttänyt viikoittain noin 26–30 prosenttia vastaajista. Sekä Kangaslammella että Keljonkankaalla noin 40 prosenttia vastaajista käytti lähiliikuntapaikkaa viikoittain. Aikuiset liikkuivat lähiliikuntapaikalla useimmiten yksin tai perheen kanssa. Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimuksessa yksin lähiliikuntapaikalla liikkuvien aikuisten osuus on selvästi pienempi, mikä johtuu todennäköisesti tutkimusasetelmasta, jossa aikuisvastaajia rekrytoitiin koululaisten vanhemmista. (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 28). Enemmän ansaitsevat vastaajat käyttivät lähiliikuntapaikkaa vähemmän ansaitsevia useammin. Lähiliikuntapaikkojen maksuttomuuden voisi olettaa houkuttelevan vähemmän ansaitsevia, mutta aineisto ei tue tätä olettamusta. Tämä havainto tukee aiempaa tutkimustietoa, jossa enemmän ansaitsevat raportoivat liikkuvansa vähemmän ansaitsevia useammin, vaikka objektiivisesti mitattuna suuremmat ansiotulot saattavat vaikuttaa positiivisesti liikuntaan vain naisten osalta (Kari ym. 2015).

Lenkkeily ja ulkoilu olivat suosituimmat harrastukset lähiliikuntapaikoilla, mikä on ilmennyt myös aiemmassa tutkimustiedossa (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 28). Lähiliikuntapaikan sijaintiin ja saavutettavuuteen liittyvät tekijät olivat tärkeimpiä lähiliikuntapaikalla liikkumisen syitä. Esimerkiksi lähiliikuntapaikan etäisyys vastaajan kodista vaikutti lähiliikuntapaikan käyttöön, mikä on todettu myös aiemmassa tutkimuksessa (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 25).

Lähiliikuntapaikkojen ominaisuudet arvioitiin hyvälle tasolle. Moni liikuntaympäristön ominaisuus, kuten esimerkiksi liikuntaympäristön saavutettavuus, liikuntatilojen tyydyttävyys, naapuruston turvallisuus ja muiden liikkujien näkeminen voi edistää ihmisten liikunnan harrastamista (Trost ym. 2002). Molempien arvioitavien lähiliikuntapaikkojen voidaan katsoa sisältävän edellä mainittuja ominaisuuksia. Myös liikuntapaikkojen ulkonäkö arvioitiin hyvälle tasolle. Koettu estetiikka vaikuttaa myönteisesti aikuisten liikunta-aktiivisuuteen, ja on tärkeää että myös lähiliikuntapaikat koetaan ulkonäöltään miellyttäviksi (Ball ym. 2001). Liikuntapaikkojen ulkonäkö voi myös ladata niihin niin sanottuja hiljaisia odotuksia, jotka rajaavat tietyt ryhmät käyttäjien ulkopuolelle (Borgers ym. 2015). Lähiliikuntapaikka voi esimerkiksi leimautua lasten leikkipaikaksi tai kovakuntoisten ihmisten ”street-workout”-liikuntapaikaksi, jolloin matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia etsivä aikuinen ei hakeudu lähiliikuntapaikalle.

Myös yleisesti aikuisille tärkeitä lähiliikuntapaikkojen ominaisuuksia kysyttäessä sijaintiin ja saavutettavuuteen liittyvät ominaisuudet arvioitiin tärkeimmiksi. Lähiliikuntapaikkojen saavutettavuuden niin etäisyyden kuin aukioloaikojen suhteen tulee olla jatkossakin lähtökohtana lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa. Lähiliikuntapaikkojen toiminnallisten ominaisuuksien merkitystä ei voi kuitenkaan aliarvioida. Esimerkiksi aikuisten lihaskuntolaitekokonaisuuden arvioitiin aikuisten näkökulmasta paremmaksi Keljonkankaalla, ja laitteita myös käytettiin Kangaslampea useammin. Keljonkankaan lähiliikuntapaikka sisältää myös senioreille suunniteltuja lihaskuntolaitteita, ja lähiliikuntapaikan myös arvioitiin soveltuvan Kangaslampea paremmin iäkkäille käyttäjille. Keljonkankaalla frisbeegolfin harrastusmahdollisuudet ovat laajan radan myötä Kangaslammen yksittäistä harjoituskoria paremmat, mikä näkyi frisbeegolfin suurempana suosiona Keljonkankaalla.

Lähiliikuntapaikkojen katsottiin soveltuvan hyvin eri ryhmien käyttöön, liikuntarajoitteisten käyttäjien muodostaessa poikkeuksen. Lähiliikuntapaikkojen esteettömyyden toteuttamiseen tulee jatkossa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Tätä varten olisi tärkeää kerätä liikuntarajoitteisilta tietoa heidän toiveistaan lähiliikuntapaikkoja kohtaan.

Liikunnan harrastaminen muualla, lähiliikuntapaikan soveltumattomuus vastaajan harrastuksien suorituspaikaksi sekä tietämättömyys lähiliikuntapaikan olevan suunniteltu myös aikuisille olivat molempien lähiliikuntapaikkojen tärkeimmät käyttämättömyyden syyt. Samankaltaisia käyttämättömyyden syitä on ilmennyt myös aiemmissa tutkimuksissa (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 30; Norra & Ehrlén 2014, 35–36). Liikuntaa luonnollisesti harrastetaan muuallakin kuin lähiliikuntapaikalla, eivätkä lähiliikuntapaikat voi tarjota kaikkien lajien suorituspaikkoja. Aikuisten näkökulmasta voi olla järkevää panostaa lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa lihaskuntoharjoittelumahdollisuuksien luomiseen, sillä lihaskuntoharjoittelu on suomalaisilla usein liian vähäistä terveysliikuntasuosituksiin nähden (Helldán 2014, 175).

Lähiliikuntapaikoista tiedottaminen on tulevaisuudessa tärkeää, jotta tietämättömyys lähiliikuntapaikan palveluista ei enää kauaa ole tärkeä lähiliikuntapaikan käyttämättömyyden syy. Tiedottamisen ongelma on todettu myös aiemmassa tutkimuksessa (Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007, 57,). Suomeen on luotu viime vuosina useita monipuolisia sekä erilaisia käyttäjäryhmiä palvelevia lähiliikuntapaikkoja. On sääli, ettei niiden olemassaolosta ja käyttömahdollisuuksista olla täysin tietoisia. Vastausten perusteella aikuiset kokevat monipuolisen lähiliikuntapaikasta tiedottamisen mahdolliseksi, ja ovat kuulleet lähiliikuntapaikasta hyvin monista eri lähteistä. Kuntien liikuntatoimien kannattaakin jatkossa tuoda alueensa lähiliikuntapaikkoja voimakkaammin esiin yhä useammalla rintamalla ja hyödyntää siten kaikki lähiliikuntapaikkojen markkinointimahdollisuudet. Aktiiviset ihmiset huomioivat ympäristöstään liikuntamahdollisuuksia passiivisempia ihmisiä tarkemmin (Mota ym. 2015), joten lähiliikuntapaikkojen markkinoinnissa kannattaa panostaa erityisesti liikunnallisesti vähemmän aktiivisten ihmisten ohjaamiseen ja heille tiedottamiseen.  Esimerkiksi aikuisten lihaskuntolaitteiden käyttö voi olla hankalaa ilman selkeitä ohjeita. Tutkimuksen tulosten perusteella molemmilla lähiliikuntapaikoilla alueiden opasteet arvioitiin yhdeksi heikoimmista lähiliikuntapaikan ominaisuuksista, joten opasteiden kehittäminen on tarpeellista. Satunnaiset liikkujat myös pitivät lähiliikuntapaikoilla toteutettuja ohjattuja liikuntaryhmiä säännöllisiä ja intohimoisia liikkujia tärkeämpinä, mikä kertoo tiedottamisen ja ohjeistuksen kehittämistarpeesta. Yksi mielenkiintoinen ja tarpeellinen jatkotutkimusaihe lähiliikuntapaikkojen tutkimuksessa onkin vähän liikkuvien aikuisten ja lähiliikuntapaikkojen välisten yhteyksien tarkempi tutkiminen. Olisi tärkeää selvittää tarkemmin millaisin keinoin lähiliikuntapaikkoja ja niiden käyttöä voidaan parhaiten tehdä tunnetuksi ja edistää niiden parissa, jotka todennäköisesti hyötyisivät eniten niiden käytöstä. 

Lähiliikuntapaikkojen löyhä määritelmä on mahdollistanut monenlaisten erityyppisten lähiliikuntapaikkojen rakentumisen Suomeen. Erityyppisten lähiliikuntapaikkojen toteutusmallien tutkimus on tulevaisuudessa mielenkiintoinen tutkimusaihe. Lähiliikuntapaikkojen jatkokehitystä hyödyttäisi tietää, minkä tyyppiset ja millaiseen ympäristöön rakennetut lähiliikuntapaikat aktivoivat parhaiten ihmisiä liikkumaan. Lähiliikuntapaikkojen seurantaselvityksessä koulujen pihoihin rakennetut lähiliikuntapaikkakokonaisuudet arvioitiin niiden toteuttajien toimesta yleisellä tasolla muita lähiliikuntapaikkatyyppejä aktiivisemmin käytetyksi (Norra ym. 2015, 70).  Tämän tutkimuksen perustella aikuiset käyttävät lähiliikuntapaikkoja useimmiten yksin. Onko koulun ympäristöön rakennettu laaja lähiliikuntapaikka erityisesti aikuisliikkujien kannalta paras vaihtoehto, vai hyötyvätkö aikuiset esimerkiksi tiheämmästä pienempien lähiliikuntapaikkojen verkostosta tai hyvinvointiraitti-tyyppisestä lähiliikuntamahdollisuudesta laajoja kokonaisuuksia paremmin?

Tutkimus tukee ja täydentää aiempaa tutkimustietoa aikuisten lähiliikuntapaikkojen käytöstä ja kokemuksista. Se perustelee yhtä viime vuosien tärkeintä liikuntapaikkarakentamisen muotoa, jonka rooli tulee olemaan suuri myös tulevaisuudessa. Lähiliikuntapaikat nähdään aikuisten osalta potentiaalisina liikuntapaikkoina, mutta niiden tiedottamista tulee parantaa. Aikuisten lähiliikuntapaikkojen käytön edistäminen on suuri mahdollisuus, joka voi huomattavasti lisätä suomalaisen aikuisväestön terveyttä edistävää liikuntaa.

LÄHTEET

Ball, K., Bauman, A., Leslie, E. & Owen, N. 2001. Perceived environmental aesthetics and convenience and company are associated with walking for exercise among Australian adults. Preventive medicine 33(5), 434–440.

Chow, H. 2013. Outdoor fitness equipment in parks: a qualitative study from older adult´s perceptions. BMC public health 13:1216.

Cohen, D., Marsh, T., Williamson, S., Golinelli, D. & McKenzie, T. 2012. Impact and cost-effectiveness of family fitness zones: A natural experiment in urban public parks. Health & Place 18(1), 39–45.

Cranney, L., Phongsavan, P., Kariuki, M., Stride, V., Scott, A., Hua, M. & Bauman, A. 2015. Impact of an outdoor  gym on parks users physical activity: A natural experiment. Health & Place 37, 26-34.

Eriksson, U., Arvidsson, D. & Sundqvist, K. 2012. Availability of exercise facilites and physical activity in 2,037 adults: cross-sectional results from the Swedish neighborhood and physical activity (SNAP) study. BMC public health 12:607.

Furber, S., Pomroy, H., Grego, S. & Tavener-Smith, K. 2014. People´s experiences of using outdoor gym equipment in parks. Health promotion journal of Australia. 25, 211.

Heikkilä, T. 2014. Tilastollinen tutkimus. Helsinki: Edita publishing oy.

Helldán, A., Helakorpi, S., Virtanen, S. & Uutela, A. 2014. Suomalaisen aikuisväestön terveys-käyttäytyminen ja terveys, kevät 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 21/2013.

Hoekman, R., Breedveld, K. &Kraaykamp, G. 2016. Sport participation and the social and physical environment: explaining differences between urban and rural areas in the Netherlands. Leisure Studies 2016.

Husu, P., Paronen, O., Suni, J. & Vasankari, T. 2011. Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:15.

Impala 2017. International network to implement EU physical acitivity guidelines on infrastructure development. Viitattu 27.3.017. http://www.impala-net.org/project/overview/.

Jyväskylä 2015a. JKLneuvonta – Sähköpostikeskustelu 5.8.2015.

Kari, J., Pehkonen J., Hirvensalo M., Yang X., Hutri-Kähönen N., Raitakari O. & Tammelin, T. 2015. Income and physical activity among adults: Evidence from self-reported and pedometer-based physical activity measurements. PLoS ONE 10(8).

Liikuntagallup 2010. Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010. Aikuiset 19–65-vuotiaat. Suomen kuntaliikuntaliitto. SLU:n julkaisusarja 6:2010.

Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2011. 2008. Opetusministeriön julkaisuja 2008:45.

Liikuntapaikkarakentamisen suunta 2014. 2014. Opetusministeriön julkaisuja 2014:4.

Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus 2007. Nuori Suomi ry:n julkaisusarja.

Metsämuuronen, J. 2006.  Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä.  3. laitos, 2. korj. painos. Tutkijalaitos. Helsinki: International Methelp

Mota, J., Almeida, M., Santos, P., & Ribeiro, J. 2005. Perceived neighbourhood environments and physical activity in adolescents. Preventive medicine 21 (2005), 834–836.

Norra, J. & Ehrlén, V. 2014. Herttoniemen lähiliikuntapaikkojen käyttöselvitys. Liikuntavirasto & Valo / Suomen kunto ja virkistys Oy.

Norra, J., Ruokonen, R., Ehrlen, V., Polari, A. & Ahonen, A. 2015. Lähiliikuntapaikkarakentamista 15 vuotta – seurantaselvitys. Valon julkaisusaraja nro 7/2015.

Orjala, A. 2005. Lähiliikuntapaikkarakentamisen vaikutukset oppilaiden liikunta-käyttäytymiseen koulupihalla. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteiden laitos. Pro gradu -tutkielma.

Trost, S., Neville, O., Bauman, A., Sallis, J. & Brown, W. 2002. Correlates of adult´s participation in physical activity: review and update. Medicine & science in sports & exercise 34(12), 1996–2001.

Vehkalahti, K. 2008. Kyselytutkimuksen mittarit ja menetelmät. Helsinki: Tammi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *